NH-toimistologistiikka

NH-Toimistologistiikka on uusi toimistojen ja yrityksien uudelleenjärjestelyihin erikoistunut yritys. Vaikka yritys on uusi, on meillä useamman vuoden kokemus yritysmuutoista ja toimistojen muutostöistä.

Kaikilla työpaikoilla on erilaisia toimisto- tai muita kalusteita ja me olemme erikoistuneet niiden käsittelyyn. Oli kyseessä sitten muutto tai mikä tahansa muutostyö, me olemme todennäköisesti tehneet samanlaisen projektin joskus aikaisemmin. Olemme tyhjentäneet kokonaisia tehtaita ja muita osastoja toimistokalusteista ja muusta irtotavarasta.

Palveluvalikoimaamme kuulu muutto-, siirto-, purku, korjaus-, kierrätys- ja asennuspalveluita yrityksille ja yksityishenkilöille. Hoidamme myös yritys- ja yksityismuuttoja, jolloin isot ja painavat kalusteet saadaan siirrettyä uudelle toimipisteelle vaivatta.

Joskus yrityksessänne voi olla tarve purkaa ylimääräinen työpiste varastoon tai tuoda lisää työpisteitä esimerkiksi kesätyöntekijöitä varten, mutta kaikilla työntekijöillä ei välttämättä pysy porakone kädessä tai homma ei kuulu toimenkuvaan. Silloin meidät voidaan kutsua paikalle ja hoidamme homman turhia aikalematta.

Toimimme pääasiassa Vaasassa ja lähialueilla, mutta myös tarvittaessa muualla. Monet pienemmät ja suuremmat Pohjanmaan alueen yritykset ovat käyttäneet meidän palveluitamme.  

Teemme läheistä yhteistyötä Realia Oy:n kanssa, joka on toimistokalusteiden varastomyyntiin erikoistunut yritys. Realia Oy myy uusia ja käytettyjä toimistokalusteita. Realiassa olemme työskennelleet ja kasvattaneet kokemustamme toimistokalusteiden käsittelystä useamman vuoden ajan.